Kitara ensimmäiseksi soittimeksi
Musiikin harrastaminen on hyvin palkitseva sekä mielekäs harrastus. Yksi yleisin tapa harrastaa musiikkia on kitaransoitto. Kitaralla voi soittaa lukemattomia eri kappaleita, ja aloittaminen ei ole vaikeaa, vaan kuka tahansa voi aloittaa kitaran soittamisen. Ensimmäisenä kuitenkin pitää hankkia itselleen kitara. Mutta mitä tulisi ottaa huomioon? Mietitään sitä yhdessä.
Akustinen kitara vai sähkökitara?
Tämä on kysymys, jota monet kitaransoiton noviisit ovat miettineet jo pitkään. Lopullinen päätös on totta kai ostajalla itsellään, mutta kannattaa muistaa, että kitaroissa voi olla paljonkin eroja.
Sähkökitaralla saa aikaan monia eri ääniä, ja sillä voi myös soittaa hyvin laajalti kappaleita vahvistimen avulla. Mutta pitää muistaa juuri se, että sähkökitara vaatii sen vahvistimen toimiakseen, ja jos on esimerkiksi taloudellisesti hankalassa tilanteessa, niin vahvistin voi olla melko suurikin hankinta, varsinkin aloittelijalle. Toki jos on jo varma siitä, että kitaransoitto tulee olemaan omassa elämässä läsnä pitkään, niin silloin esimerkiksi vähän halvemman luokan sähkökitara voi ilman muuta olla erittäin hyvä valinta ensimmäiseksi kitaraksi.
Akustinen kitara taas on helppo ottaa vain käteen ja alkaa rimputtamaan. Siihen ei oikeastaan mitään muuta edes tarvita kuin pelkän kitaran. Mutta esimerkiksi kappaleiden soittaminen on sitten hieman rajoittuneempaa johtuen siitä, että kitaran ääntä ei voi muuttaa vahvistimen tai muiden lisälaitteiden avulla.
Akustisella kitarallakin toki voi soittaa hyvin laajasti erilaisia kappaleita tai vaikka niiden variaatioita akustisessa muodossa. Akustinen kitara tulee aina olemaan varma valinta, jos on aloittelemassa kitaransoittoa ja haluaa ostaa itselleen ensimmäisen kitaran.
Käytetyt kitarat
Yksi vaihtoehto on ostaa kitara käytettynä. Tämä voi olla monelle aloittelijalle jopa järkevin vaihtoehto, sillä jos kiinnostus lajiin loppuu, tai ei vaikkapa ole aikaa soittaa kitaraa, niin ei ole tehnyt niin suurta sijoitusta harrastukseen. Sen voi vaikka myydäkin eteenpäin jopa samalla rahalla tai vaikkapa lahjoittaa ystävälle tai sukulaiselle, ja ei tarvitse kantaa huolta siitä että heittäisi rahaa hukkaan. Sitten jos kitaransoitosta innostuu ihan oikeasti, niin voi käytetyn kitaran tilalle ostaa vähän jotain uudempaa ja parempaa.