Musiikki harrastuksena

Musiikin tuottamista voi oppia

Samalla kuin musiikkia on yhä enemmän saatavilla, on musiikin tekeminen tullut edullisemmaksi. Erilaisten ohjelmistojen avulla – käytännössä kuka tahansa – voi tehdä omaa musiikkia, melko pienelläkin taloudellisella panostuksella. Tekniikka on kehittynyt niin paljon, että musiikkia on mahdollista luoda jopa matkapuhelimella. Garageband on esimerkki tällaisesta ilmaisohjelmasta.

Erilaisia ilmaisohjelmia on nykyään kymmenittäin, joten säveltämistä voi kokeilla käytännössä kuka tahansa. Toisaalta laadukkaammat ohjelmistot ovat yleensä maksullisia, mutta ilmaisohjelmista on hyvä aloittaa. Monissa maksullisissa ohjelmistoissa on tallennettu tuhansia eri soittimia, jossa erilaisia säveliä on helppo testata käytännössä.

Kaikki eivät tietenkään ole kiinnostuneita säveltämisestä, vaan soittamisesta. Moni saattaa kuitenkin luulla, että soittamisen voi oppia vain lapsena, tai että instrumentin hallinta vaatii erityistä lahjakkuutta. Erilaisissa musiikkiopistoissa voi opiskella haluamaansa instrumenttia, ja monissa musiikkiopistoissa on myös aikuisopetusta. Soittaminen vaatii kuitenkin sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä etenkin sellaisilta, jotka eivät omaa aikaisempaa soittokokemusta. Onneksi myös soittamisen opettelun kynnys on madaltanut tietotekniikan kehittyessä.

Untuvikoille Yousician-applikaatio on korvaamaton apu soiton opiskelussa. Applikaatiolla voi helposti oppia kitaran, basson, ukulelen tai pianon soittoa. Mikä parasta, opiskelua voi harjoittaa täysin ilmaiseksi. Ohjelmasta on olemassa myös maksullinen versio, jolloin opiskelija saa käyttöönsä tuhansia lauluja ja harjoituksia. Samalla omaa kehitystä voi seurata ja hallinnoida, mikä mahdollistaa motivoivan musiikin opiskelun.

ashe