-
Kitara ensimmäiseksi soittimeksi
Musiikin harrastaminen on hyvin palkitseva sekä mielekäs harrastus. Yksi yleisin tapa harrastaa musiikkia on kitaransoitto. Kitaralla voi soittaa lukemattomia eri kappaleita, ja aloittaminen ei ole vaikeaa, vaan kuka tahansa voi aloittaa kitaran soittamisen. Ensimmäisenä kuitenkin pitää hankkia itselleen kitara. Mutta mitä tulisi ottaa huomioon? Mietitään sitä yhdessä. Akustinen kitara vai sähkökitara? Tämä on kysymys, jota monet kitaransoiton noviisit ovat miettineet jo pitkään. Lopullinen päätös on totta kai ostajalla itsellään, mutta kannattaa muistaa, että kitaroissa voi olla paljonkin eroja. Sähkökitaralla saa aikaan monia eri ääniä, ja sillä voi myös soittaa hyvin laajalti kappaleita vahvistimen avulla. Mutta pitää muistaa juuri se, että sähkökitara vaatii sen vahvistimen toimiakseen, ja jos on esimerkiksi taloudellisesti…